EtusivuYritysesittelyYritystulkkiKäyttöohjeita ja esimerkkejäYhteystiedot

Laukaa

Laukaan kunta sijaitsee Jyväskylän seudulla  Keski-Suomessa.  Kunnan väkiluku kasvaa vakaasti. Yli 17 000 kuntalaista asuttavat  kirkonkylän, Leppäveden, Lievestuoreen ja Vihtavuoren taajamien lisäksi lukuisia maaseutukyliä. Väkiluvun kasvua edistävät kunnan hyvä sijainti, toimivat liikenneyhteydet, kasvava yrityskanta sekä mainio tonttitarjonta seutukunnalla.

 Laukaan tunnetuimpia matkailukohteita ovat Peurunka, Peurunkagolf ja Varjolan tila sekä Lievestuoreella sijaitseva Matkailukeskus Laukaanhovi. Pienempiä matkailijaryhmiä ottavat vastaan pito- ja/tai ohjelmapalveluja tuottavat Puustellin työkylä ja Kuusisaaressa sijaitseva Ruusulan marja- ja viinitila sekä Hotelli Vuolake kirkonkylässä.

Veneilijöitä palvelee kaunis ja hyvin varustettu vierasvenesatama, Sararanta (B1). Satamaan liittyvä Rantapuisto on viihtyisä ja monipuolinen vapaa-ajan keidas. Sataman kesäkauden avaa vuosittain koko perheen Sararanta Puskii -tapahtuma.Keiteleen kanava kulkee Laukaan läpi.  Kanavan reittiliikenteen lisäksi kannattaa tutustua myös yksityisten laivureiden palveluksiin. Laivaretkellä voi tutustua mm. Saraakalloiden kivikautisiin kalliomaalauksiin. Myös koskenlasku ja kalastus vapaana virtaavassa Kuusaankoskessa on elämys.

Ympärivuotiseen liikuntaan sopivia ulkoilureittejä on useita eri puolilla pitäjää. Laukaan kesään kuuluvat myös suositut tanssilavaillat ja kesäteatterit. Musiikin ystäviä on ilahdutettu jo vuosia mm. lyömäsoitin- ja huuliharppufestivaalien konserteilla ja kursseilla.

 

.

 


MIKÄ ON YRITYSTULKKI? 

Yritystulkki on yrittäjän tietopankki, josta löytyy kaikki yrittämiseen liittyvä perustieto. Yritystoiminnan perusasiat ovat samat yrityksen toimialasta riippumatta. Yritystulkki tehdään kunta, kaupunki tai kehittämisyhtiökohtaisesti, ja sen tietoja päivitetään jatkuvasti.

Yritystulkin 300 sivua on jaettu 38 osaan ja neljään eri aihealueeseen. Yritystulkista löytyvät oppaat, työkirjat ja laskentaohjelmat yrityksen hallinnon, talouden ja markkinoinnin omatoimiseen hoitamiseen. Lisäksi Yritystulkki sisältää yrityksen perustamisosion, jossa yrityksen perustaminen toteutetaan oikeaoppisesti karikot kiertäen ja ongelmiin varautuen.